JOKIHAARAN VERKKOPALVELU
PAUNETTI

RÄNSSIN ULKOILUTAPAHTUMA JA POPPIHIIHDOT

Neljännet Poppi-hiihdot Ränssin Kievarin maisemissa olivat menestys. Osallistujia varsinaiseen kilpahiihtoon yli 80 ja lisäksi aikuisten tarkkuushiihtoon seitsemän. Aila Paloniemi kuulutti ja haastatteli yleisöä ja piti yllä suuren urheilujuhlan tuntua.

Kievarin pihalla oli monenlaista aktiviteettia. Hepokankaan hevoskyytiin oli jatkuva jono, Sleighrunnersin koiravaljakko kiersi reilun parin tunnin ajan taukoamatta. Pieni moottorikelkka kiinnosti samoin Akun moottorikelkalla vetämä reki. Saunamajuri Mauri Takasen saunojen lämmitys ei mennyt hukkaan, saunojia riitti vielä tunti tilaisuuden virallisen päätöksen jälkeen. Kentällä esittäytyivät pelastuslaitos paloautolla, ambulanssilla ja poliisilta oli paikalla pari konstaapelia.

Jukan Tokalla oli tarjolla monenlaista reippaaseen ulkoiluun liittyvää asiaa ja uudella kodalla osallistujat saivat luontotietoa ja tuvassa Jukan laulua Lähteelän Taiston säestyksellä. Musasähkön äänentoisto ja karaoke oli pihalla nyt kolmatta kertaa. Laulajia oli muttei ihan koko ajaksi.

Hiihtokilpailujen herkku on grillimakkara sen todisti noin puolen tuhannen kappalleen myynti. Mia assistentteineen onnistui pitämään jonot grillin kulmilla lyhyinä. Tuvassa oli tarjolla maittava noutopöytä ja sen antimiin tutustui aiempia vuosia reilumpi väkimäärä.

Ränssin kartanoon ja kesäteatteriin liittyvässä visailussa oli kuusi kysymystä, joihin vastauksia löytyi Ailan juonnoista ja paikallisilta alkuasukkailta kyselemällä.

Tuloslakennassa Palosen Erkillä oli hieman kylmää hikeä otsalla. Uusi Aavasoftin tuloslaskenta ei ihan totellut ja yli 40 vasta paikan päällä ilmoittautunutta tekivät kiireen kisan alkuun. Pienin sarja pääsi ladulle noin puoli tuntia myöhässä mikä aiheutti pientä hermoilua kisailijoissa ja erityisesti huoltojoukoissa. Pelkästään ennakkoon ilmoittautumisten vastaanotto helpottaisi alkusählinkiä ja takaisi kisa-aikataulun paremman pitävyyden.

POP-pankin Raili Turpeinen miehensä kanssa hoitivat mallikkaasti hiihtäjien ladulle laittamisen, kellottamisen, tulosten julkistamisen ja palkintojen jaon. 

Kilpailun nuorin osallistuja oli vajaan kahden vuoden ikäinen Stella Unga.

Tietovisan kysymyksen ja vastaukset:

1. Ränssin tuvassa uunin vierellä on erään roolihahmon käyttämä takki. Kenen ja mikä on roolia esittäneen henkilön oikea nimi?  Sutki, Jukka Salmela.

2. Ohjaaja-näyttelijä Jussi Myllymäki harrasti nuorempana yleisurheilua. Mikä oli hänen lajinsa? Pikajuoksu.

3. Ränssin Kievarin saunavalikoima on lisäntynyt kahden viimeisen vuoden aikana.  Montako saunaa on Ränssin Kievarin tilalla yhteensä? Viisi.

4. Viime vuoden Ulkoilutapahtumassa oli uuden mökin nimikysely. Mikä ehdotuksista valittiin uuden mökin nimeksi? Villa Ränssi.

5. Mitä yhteistä on tulevan kesän Ränssin kesäteatterin esityksellä Sinä Gabriella ja Simpauttaja?
Ahti Kuoppala näytteli Simpauttajassa ja näyttelee ensi kesänä Ränssin kesäteatterissa 

6. Kuka esittää ensi kesän musikaalissa Kaunista Veeraa? Saija Tuupainen

Hiihtokilpailun tuloksia:

Kaksoisklikkaa PDF auki

Tulokset 1 Tulokset2 Tulokset3 Tulokset4 Tulokset5

 

 

 


Saunamajuri Mauri Takanen Ailan haastossa

 
Jukan Tokan Jukka ei luvannut soittaa sahalla vaan väline oli menossa lumenveistoon

 
Kolmen kellon kopla ottaa aikaa kilpailun pienimmille
 

 

 

 Kuvat: työmiehen vaimo Maija ja työmies ite