Jokihaara-mainos  

Tule ja tee Jokihaarasta itsellesi unelmien asuinpaikka

Jokihaara

  Noin 400 asukkaan Jokihaara on Uuraisten kunnan kehittyvin ja eteläisin kylä. Matkaa Jyväskylään on vain parikymmentä kilometriä.

Kunnanvaltuuston vuonna 2003 vahvistaman ja 2012 täydentämän osayleiskaavan alueelle muodostettiin reilusti yli sata uutta rakennuspaikkaa. Kunnan rantayleiskaava toi Jokihaaran rannoille useita kymmeniä uusia vapaa-ajan rakentamisen paikkoja. Kaavaratkaisut takaavatkin kylän kasvamisen lähivuosina voimakkaasti.

Omakotitalojen lisäksi kylällä on kaksi rivitaloa. Kansan suussa Paratiisiksi kutsutun jo rakennetun tonttialueen jatkoksi on kaavoitettu 22 uutta tonttia kunnan ja UPM:n omistamille maille. Paratiisin alueelta on Luonetjärven varuskuntaan vajaa viisi kilometriä.

Jokihaara on maastoltaan vaihtelevaa, metsäistä ja runsas järvistä. Luonnon puolesta kylällä on tavalliselle liikkujalle erinomaiset olosuhteet. Hiihtoladut, kyläkenttä, 9-reikäinen minigolfrata,  jääkiekkokaukalo ja uimarannat tuovat lisämahdollisuuksia. Kuikan tanssilavalle on matkaa noin 10 km.

Kylällä on monipuolista yritystoimintaa. Tunnetuimpia ovat Jokihaaran Leipomo ja Metallisorvaamo Pitkänen Oy. Erikoisosaamista edustaa mm. Jouko Salmisen karaokepalvelu. Kyläläisten työpaikoista valtaosa on Jyväskylässä.
Kyläyhdistyksellä on monipuolinen valikoima vuokrattavia laitteita omakotiasujalle ja –rakentajalle.

Jokihaara on positiivisessa mielessä eräänlainen nukkumalähiö, mutta Jokihaara ei nuku. Kyläyhdistyksen  toiminta on vilkasta. Kylätalo Talaksen suojissa järjestetään omia tapahtumia ja taloa vuokrataan erilaisiin perhejuhliin ja muihin tapahtumiin myös ulkopuolisille. Tapahtumia ja talkoita on pitkin vuotta. Kävelyklupi on viiden toimintavuotensa aikana tehnyt lähes 100 luontoretkeä Uuraisilla ja lähikunnissa. Kesällä toiminnan keskus on Höytiäntien risteyksessä oleva Aittakioski Paunetti, jonka jäätelövalikoima on seutukunnan mittavin. Jokihaaran kylällä on mittava kokemus EU-hankkeiden hyödyntämisessä kyläläisten viihtyvyyden lisäämiseksi.

Lisätiedot: Mikko Nieminen 0400 189238 tai mikko.nieminen@foliopaino.net

Jokihaaran kyläyhdistyksen kotisivut http://www.paunetti.fi