Työmiehen 60,5-synttärit

Näin totesi juhlista Taisto Kotka, mökkinaapuri, ex-työkaveri

 
Vanhenipa Työmies 10 vuotta
Tammikuun 4. päivä vuonna 2004 oli kirpakka parikymmenasteinen pakkaspäivä. Oikarin hevostallissa vietettiin Työmies Mikko Niemisen 
viisikymppisiä. Illan pimennyttyä hänen Jussi-poikansa kavereineen kaivoi hankeen kuopat ja lähetti tähtitaivaalle räiskyvät raketit. 
Kotvan siinä juhlaväki hytisi huurteisten koivujen lomassa ja juhlisti lapasiaan taputtaen merkkipäivää.
Ilmaston muutos
Liekö ilmastonmuutoksen syytä, mutta nyt, 10 vuotta myöhemmin, lämpötilanumerot olivat lähes samat mutta merkki edessä erilainen. 
60-vuotispäiväjuhlintojen siirto heinäkuun 5. päivään oli varsin onnistunut oivallus. Väki nautti kesätamineissaan uudelleen saapuneen 
kesän ensipäivistä. Monikymmenlukuinen ystävien joukko viihtyi ja keittiöhenkilöstö oli taatusti kestokykynsä äärirajoilla. Valtavasti 
suunnittelua ja työtä vaatinut tarjoiluprojekti sujui mainiosti ja sai ja saa laajalti kiitosta osallistujilta.
Verrattuna kymmenen vuoden takaiseen osallistujalistaan tämänkertainen oli melkoisen poikkeava. Merkittävin muutos oli se, että 
aiemmantyöpaikan johto ja henkilöstö oli edustettuna huomattavasti vähäisemmin kuin vielä silloin aktiivien työvuosien aikaan. 
Mukana olivat vain ne joihin siteet olivat eri syistä säilyneet nyt "eläkevuosinakin." Sen sijaan molempien suvut ja kyläläiset oli huomioitu 
runsaslukuisesti. Harraste- ja poliittinen toimintapuoli oli sekin saanut sijansa vierasluettelossa. Julkisuuden henkilöitä ei juurikaan ollut, 
ellei sellaisiksi katsota kunnanjohtaja Juha Valkamaa perheineen ja kansanedustaja Aila Paloniemeä, joka piipahti tapahtumassa sen ensitunteina.
Sankaria piinattiin
Yleensä juhlan kohde suorastaan istuu tai seisoo korokkeella ja nauttii hänelle tulvivaa arvostusta. Mikon juhlissa asia on hieman toisin. Nytkin juhlan 
keskipiste sai kokea suoranaista piinaa, kun suunnittelutaho oli kehitellyt hänelle vaativia ponnisteluja niin fysiikan kuin psyykeenkin mittaukseen.
Perimätiedon mukaan Mikko oli syyspimeässä eksynyt Talaksen ja mökin välisellä taipaleella. Po. taho oli kehitellyt hänelle tätä varten ns. selviytymispakkauksen. 
Repun josta löytyi mm. turvaliivi, kartta, kompassi, tikut, keitin, makkaraa, Lidl-olutta, lämmittävä makuupussi, vihellyspilli ja turvapuhelin, 
joka yhdistyi tietylle henkilölle. Vaade oli että juhlan kohde pitäisi kaiken varalta reppua selässään koko illan ajan. Olipa tuo taho kehitellyt vielä 
älypähkinän, jonka apina oli ratkaissut neljässä minuutissa, mutta illan ehdittyä jo pitkälle päivänsankarille annettiin aikaa kokonainen tunti.
Aikansa ähkyiltyään ja lievästi jopa hermostuttuaan sankari viimein selvisi tehtävästä kuitenkin tuon annetun ajan sisällä.
 Uutta hauskaa
Illassa oli paljon uutta ja hauskaa. Mainio uusi rautalankayhtye B.O.O.G siivitti juhlakansan villiin menoon ja parhaimmillaan Talaksen pihanurmikolla rokkasi tätä 
60-80 vuotiasta juhlakansaa tuollainen 30 hengen joukko. Tarjoilu pelasi eivätkä tuotteet loppuneet. 
Työmiehen housuihin ja kumisaappaisiin tuunattu hanapippeli aiheutti ensin hieman punastelua lähinnä naisväen keskuudessa, mutta illan edettyä heiltäkin 
tuon käyttö sujui jo totutulla tavalla.
 
Yllätysojelmaa
Tekniikkakin oli huomioitu tilaisuudessa yhtenä päivänsankarin mieliharrastuksena. Paikalle tulo tapahtui puutarhajyrsimestä rakennetulla ajoneuvolla, uudessa
ajohaalarissa. Pieni mutta sitäkin vanhempi peräkärry oli kytketty istuinosaksi. Siitä tosin paikalla ollut työsuojelun erikoishenkilö Tapio Ahlgren totesi ettei se 
täytä normeja ja tuo istuma-asento erityisesti sivulaidan päällä on lainvastainen.
 Pekka Vääräsmäki esitteli lennokkiharrasteensa luxus-tuotteen, ylhäältä kuvaavan helikopterilennokin. Maasta käsin ohjailtava laite lenteli juhlapaikan yllä ja 
kuvasi paikallaolijoita. Tekniikan huipennuksena nuo kuvat tallentuivat sitten suoraan tietokoneelle.
B.O.O.G-yhtye oli urhea ja kesti puolille öin ja varmaan nauttikin juhlakansan vallattomasta musiikkiliikunnasta. Sitkeä naisjoukko kärtti vielä yhden ylimääräisen 
setin ja niin monta ikimuistoista rautalankamusiikkikappaletta sisältänyt ilta sai arvoisensa päätöksen.
Kenttäkeittiön vastaava Tapio Rantalainen kohentaa tulta
Serviisistä huolehtinut tiimi antoi päivänsankarin maistaa keittoa ennen yleistä tarjolle panoa
Tervetulomaljan lasit valmiina, kuvissa työmies nyt ja 45-vuotta sitten ripillä
"Kaikki hallinnassa, usko nyt" toteaa Irja-sisko.
Talaksen sali odottaa juhlavieraita 
Vaasissa Innin kukka-asetelma ja takana työmiehen "kukat"
"Poika", jolle työmies joutui lainaamaan kotoisimman asunsa
Innin kukka-asetelmia
Työmiehen rouva sävy sävyyn asussa telttakatoksen sinisen kanssa
Työmiehen Ferrari. Hyvin kulki ja kyyti kelpasi.....
Teemu Vejander onnittelee ja muilla on hymy herkässä
Juhlapäivänä työmiehen rukkasia koristivat ruusut ja rukkastensisältä löytyi yllätys 
Vaimon suku onnitteluvuorossa. Kukkasia ja illan mittavin lahjapaketti kuvan ulkopuolella.
Työkaveri Oli Kotka onnittelee ja Taisto seuraa tilannetta. Vuoroaan odottavat Marttilan 
Vuokko ja Heikki 
Vuokon kukkasten joukossa on keltainen yksilö, jonka voi juurruttaa ja laittaa kasvamaan
tulevana vuonna
Maijan sukulaisten iso paketti herätti ihmetystä. Ei ollut sisällä vene, ei sänky eikä arkku
vaan kotimainen hieno Varax-keinu
Vielä avaamattomana
Päivi Romulan käsialaa on tämä ison paketin saate
Raijo ja Anja Lampinen
Pekka Vääräsmäki luovutti työmiehelle ensimmäisen luokan "Työmiesmitalin". 
Riitta ja ja Antti Hintikalla oli tuliaisina 40-vuotta vanhan lehden mainos sen aikakauden 
telkkarista ja kopallinen työmiehen tulevien vuosien varrella tarvitsemia varusteita
Terttu-serkku miehensä Arvon kanssa, isän puolelta Seija-serkku liikkuu keppien kera
Leipuri-Seija, työmiehen esikoinen Tiina poikaystävänsä kanssa ja Kattaisten pariskunta Seija ja Seppo
Amerikan kävijä Martti Ratia oli muistanut työmiestä matkoillaan ja kokoelman avulla
on mahdollisuus tehdä makumatka vaikkapa Millwaukeen. 
Kunnanjohtaja Juha Valkaman perhe toi tulleessaan Ruotsista kaunista ilimoo ja terveiset
Vasa-museolta.
 
Leo, Seija ja Katriina Lähteelä, naapurin nuorimies Samuli Mattila myhäilee taustalla
Aila Paloniemi sai kuljetuksen autolta pelipaikalle. Kulkine on yhdistelmä vanhaa ja uutta.
Kiinalainen kopio Honda jyrsimestä ja Osmo-vainaan 20-vuotta sitten rakentamasta peräkärrystä.
 
 
 
 
 
 
 

 

Ilmakuva: Pekka Vääräsmäki

Muut kuvat: Työmiehen tytär ja työmies ite