Oikarin tilan maakauppa etenee
Kunnanvaltuusto hyväksyi maakaupan 11.6.2001

Tuleeko Oikarin tilasta hankittavasta maa-alueesta Uuraisten aurinko- ja puutarharinne Paratiisi?

Pitkä, onnistunut prosessi.
Paratiisista voi tulla kunnan uusi asutuksen veturi

Uuraisten kunta on käynyt Kymmene Oy:n kanssa neuvotteluja maan hankinnasta pitkään. Oikarin tilalla sijaitsevan Alimmainen-järven itärannan ja maantien väliin jäävästä alueesta on kunta esittänyt kiinnostuksensa useissa yhteyksissä.

Reilu vuosi sitten maanhankinta sai vauhtia kun Kymmene Oy määritteli 12 hehtaarin maa-alueelle hinnan. Kunta jatkoi neuvotteluja ja 4.6.2001 kunnanhallitus päätti esittää maakaupan valtuuston päätettäväksi ja valtuusto päätti hankkia alueen kunnalle. Määräalan hinta oli 450 000 mk lisättynä puuston arvolla.

Maa-alueelle muodostettavat tontit ovat herättäneet kovasti kiinnostusta. Aluearkkitehti laati alueesta karkean luonnoksen. Sen mukaan alueelle voisi sijoittaa noin 20 omakotitaloa.

Alueen välittömässä läheisyydessä on luonnontilainen, erikoisen runsaan kasviston alue, jota kansan suussa kutsutaan Paratiisiksi.

Miksei uusi asuinalue voisi myös olla nimeltään Paratiisi. Huolellisella suunnittelulla alueesta voitaisiin saada Uuraisten uusi nähtävyys. Aurinkoinen etelän ja lännen välinen rinne on ihanteellinen paikka rakentaa asuinalue, jota kunta voisi ylpeänä esitellä vierailleen.

Ohessa muutamia kuvia vuoden 2025 Paratiisivisioista. Nyt on aika ja paikka ideoille ja uusille hienoille ratkaisuille. Aikaakin on vielä. Alueen rakentaminen ei ala heti vaikka kunnanvaltuusto asian hyväksyisikin.
Viemäri- ja vesiratkaisut vievät aikansa.

 

 

 

 

Kukkiiko omenapuu joskus Uuraisten Paratiisissa?

Yhteiset alueet voisivat näyttää tällaisilta

Kauniita värejä, kukkia, aurinkoa ja hoidettuja rakenteita