Jokihaaran verkkopalvelu |
RÄNSSIN KIEVARIN 20-V JUHLAT JA LUMIVEISTOSKISA OLIVAT MENESTYS Ränssin Kievari naapurikunnan naapurikylässä haastoi jokihaaralaiset tehtävään, josta ei haasteen saaneella työmiehellä ollut kokemusta. KIITOS Eräjärven Mikko-Vilkastukselle. Tosi hyvä, että jaksoit patistaa. Tapahtuma oli mahtava. Kun toukokuussa lennämme Lontooseen viemme tuliaisina kuvan Ränssin pihalla syntyneestä Big Benistä. |
Tästä alkoi Uuraisten Yes-but-but-groupin eteneminen lumiveistokisan kärkipaikalle lauantai aamuna. Työmies ja vaimonsa Maija olivat sanan varsinaisessa merkityksessä pihalla tässä asiassa.
Sunnuntai aamuna joukkue sai vahvistuksina Reijo ja Anja Lampisen ja yön aikana oli syntynyt ajatus mitä tuleman pitää
Big Benin huippu työntymässä pilvikerroksen yläpuolelle. Kansalaisopiston Uuraisten englanninryhmä saapumassa Ryanairilla Lontoon sumuun. Kello oli ajassa iltapäivällä tuomareiden arvostelun aikaa ja muutenkin kahdesti vuorokaudessa. Big Benin talomiehen töitä suorittamassa Anja Lampinen.
Ränssin kesäteatterin Ruttu Viitamäki ja Iipi muotoilivat tämän Hymyä Huuleen teoksen
Team Matilaisen
laavu oli hienosti viimeistelty ja tekijöiden hirsityötuntemus näkyy
nurkkien tarkoissa salvoksissa.
Harvian tiimi taiteli talon jo kisan avajaispäivänä.
Paikallinen taitelija Risto Into joutui lehdistön tenttiin Hiottu timantti työnsä tiimoilta
Innon Ateljeen lumiveistos teamin toinen taiteilijajäsen oli Pekka Luukkonen. Tunnelin kaivaminen toi mieleen lapsuuden ja suojalumesta märän villatumpun peukalon maun.
Kupiaisten työssä oli liskoja ja velhoja
Hieman ennen tuomariston arviointikierrosta Yes-but-but-groupin työ näytti tältä ja tarkkaan kuunnellen Big Benissä oli aito äänikin. Huomaa taulun takaa työntyvä Ryanairin Boeingin siipi.
Otto Rautiainen kommentoi ja juryn sihteerikkö kirjaa ajatukset
Tuomaristo kokoontui, paremmuusjärjestykseen laittaminen oli vaikea tehtävä ja niimpä Team Matilainen ja Uuraisten Yes-but-but-group jakoivat ykkössijan.
Ränssin Kievarin isossa pirtissä oli lämmin ja tyytyväinen tunnelma. Onnistunut tapahtuma luo tapahtumalle jatkuvuutta ja hurjan hyvät palkinnot takaavat ettei ensi vuonna voittoa puolusteta helpolla. Kuvat ja teksti työmies Nieminen |