Paunetin lennokkileiri onnistui hienosti |
Teemalla "kädentaidot kunniaan" järjestetty lennokkileiri oli vastaisku vierestä katsomiselle. Vesa Keskisen ajatuksia soveltaen: "Miksi pitää katsoa sivusta toisten tekemistä, katsoa televisiosta toisten elämää tai katsoa jääkiekkokaukalon katsomosta toisten pelaamista kun voi elää itse, voi tehdä itse ja voi pelata itse"
Uuraisten vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja ja lennokkiguru Pekka Vääräsmäki ideoi, suunnitteli ja toteutti Jokihaaran Kyläyhdistyksen ja Uuraisten kunnan vapaa-aikalautakunnan myötävaikutuksella lennokkileirin Jokihaarassa. Kolmen päivän aikana seitsemän osallistujan joukko sai perustiedot lennokkiharrastuksesta, oppi kuinka paperikaavoista luodaan lennokin rungon osat ja mitä muuta tarvitaan jotta lennokki pääsee taivaalle. Kolmen päivän aikana saatiin hirveä sekamelska kylätalon saliin, saatiin vastauksia lukemattomiin kysymyksiin ja saatiin innostus ja usko omiin kykyihin. Sunnuntaina iltapäivällä jokaisella oli itse rakennettu lennokki odottamassa ensi lentoa. Työmies Nieminen ei luottanut omiin kykyihinsä vaan antoi neitsytlennon lennokkiguru Pekan hoidettavaksi. Juuri syntynyt lennokki lensi hienosti; komeita kaarroksia, jopa silmukoita mutta sitten tapahtui jotain yllättävää, kone syöksyi suoraan Paunetin aukion tantereeseen ja edessä oli lennokin ensimmäinen isompi huolto. Ja ennusteen mukaan huollot eivät lopu vaan niitä on edessä jokaisen onnistuneen lennätyksen jälkeen. Lennokkiguru Pekka Vääräsmäki ohjeistaa kuinka lennokista saadaan riittävän kevyt lentämään hienosti. Lennokkiharrastus ei ole iästä kiinni. Nuorimmat
osallistujat kymmenen pyörteissä ja ikänestorina työmies Nieminen jo
Taivaalle käy lentäjän mieli
Viimeiset testit ennen neitsytlentoa
Teksti: työmies Nieminen Kuvat: työmies ja Pekka Vääräsmäki
|