INNI-PILKIT
KOLMILOPILLA 17.3.2013 |
Aurinkoisessa ja raikkaassa talvisäässä pilkittiin ensimmäiset Inni-pilkit Kolmiloppijärvellä Jokihaarassa. Reilu kaksikymmentä pilkkijää lähti voiton varmoin askelin ympäri järven. Miesten sarjassa oli mukana pilkkijöitä, joista näkyi kokemuksen tuoma varmuus. Mutta Kolmiloppi oli antelian kisakutsun maskotille Innille. Täytyy todeta, että harjoittelu auttaa myös pilkkikilpailussa. Innillä on muutaman viime vuoden ajalta aika paljon enemmän harjoittelukertoja kisajäällä kuin muilla. Innin ainut tosi uhkaaja Erkki Palonen sairastui räkätautiin kisapäivän aattona. Innin kalapussin strateginen mitta eli kalojen lukumäärä oli 19. Se oikeutti koko kisan ja samalla naisten sarjan mestaruuteen. Tarkistuslaskenta suoritettiin ja todettiin ettei kalojen joukossa ollut yhtään muikkua, silakkaa eikä kylmäsavulohiviipaleita, mitkä säännöissä mainittiin kielletyiksi. Naisista toiseksi ylsi naapurijärven Alimmaisen rannalla asustava Ulla Liukkonen kahdeksalla kalalla. Kolmas sija meni Höytiälle Sisko Huutosen mukana kahdella kalalla. Miesten sarjassa voittajaksi pillki Kauko Lindgren 16 kalaa, toisen sijan jakoivat Martti Reho ja Aaro Johansson kaloja 14. Perhesarjassa kisailivat Salmen ja Aallon perheet. Salmet veivät voiton kahdeksalla kalalla. Kisatunnelman lisäksi jäällä nautittiin mukavasta seurasta, grillatusta makkarasta, aidosta nokipannukahvista, kirkkorekikyydistä. Kilpailuraati päätti, että Inni-pilkit kisaillaan tulevana vuonna sunnuntaina 16.3 samoilla säännöillä ja yhtä hienossa säässä. |
|
Tulokset numeroina |
|
Naiset 1, Irja Rantalainen 19 samalla koko kisan paras 2. Ulla Liukkonen 8 3. Sisko Huutonen 2 4. Anja Lampinen 1 5. Johanna Kiiskilä 0 5. Maija Nieminen 0
Perheet 1. Salmen perhe 8 2. Aallon perhe 1
|
Miehet 1. Kauko Lindgren 16 2. Martti Reho 14 2. Aaro Johansson 14 4. Jukka Mattila 13 5. Veijo Nieminen 10 6. Eino Huutonen 5 6. Petri Huutonen 5 8. Reijo Lampinen 3 8. Heikki Sinkkonen 3 10. Tapio Rantalainen 2 11. Teemu Vejander 0 11. Mika Lindqvist 0 |
Maija toimi pilkkikisaemäntänä
Osallistujat kaivoivat kuvetta ja Ulla pääsi poseeraamaan
Parinkymmenen pilkkijän joukko levisi ympäri Kolmilopin
Marjatta ja Jorma hiihtelivät kahville ja makkaralle
Raili pääsi nuorison kanssa ajelulle
Repaleperseisten puolueseen kuulunut työmies Lynx 6900 puikoissa. Railin sylissä pikkuneiti, joka pääsi kyytiin ainakin neljä kertaa
Kilpailuaika on päättynyt ja raati ruotii tuloksia. Kilpailijat pääsivät maistamaan työmiehen keittämää nokipannusumppia Innin tuoreiden pullien kera
Johannan ja Teemun talon ranta loi mukavat puitteet pilkkikisalle. Saatiin sähköä, nuotiopaikka, polttopuuta, vettä ja kisakatsomo monine penkkeineen
Kilpailun tukijoina olivat Ränssin Kievari, Kuikan lava, Harvia-sauna ja Jokihaaran Kyläyhdistys
Parhaat kalapaikat ovat vastarannalla ja sieltä tietysti pisin matka tulospalveluun
Teksti ja kuvat: työmies Nieminen ja Maija