PAUNETTI |
Jokihaaran toinen Itä-Länsi pelattiin erinomaisissa olosuhteissa. Lämpötila oli muutaman asteen miinuksen puolella, kaukalon jää oli Teron ja Jää-Teron (Pirkon hankkima sikli) ansiosta huippukunnossa. Kiitokset tapahtuman onnistumisesta vapaa-aikatoimistoon ja Paunetti-hankkeen rahoittajille. Joukkueiden muodostamisessa käytettiin tänä
vuonna rajana Jyväskylän tietä. Näin syntynyt Itä sai vahvistusta
Oikarintien eteläpuolesta. Edellisvuoden voittaja Itä oli ennen ottelua selkeä ennakkosuosikki. Vedon lyönnissä suhde oli musertava 3-0 Idän eduksi. Oliko edellisvuoden voittoa juhlittu liian kanssa vai ratkaisiko se, että nyt peli pelattiin luistimet jalassa Lännelle voiton. Itä pelasi kuten kuuluikin punaisissa ja Länsi valkoisissa (Hewinin lahjoittamissa) paidoissa. Ottelun reilu tuomari Jari Mäkinen kertasi reilun pelin säännöt ja Aki Lähteenmäki esitteli joukkueet. Itä Marko Lähteelä, Kalle Salminen, Jouko Salminen, Pasi Huttunen, Jyrki Huttunen, Kalevi Huttunen, Jussi Nieminen, Markus Lampinen ja Sami Naarminen. Länsi: Tero Niinijärvi, Petteri Pokela, Jesse Johansson, Visa Laine, Markku Laulumaa, Aki Lähteenmäki, Markku Pylkkö ja Kosti Salminen. Ottelussa pelattiin kolme viidentoista minuutin erää. Ensimmäisen erän vei Länsi nimiinsä 6-0. Toisessa erässä Itä ryhdistäytyi, Jouko Salminen ja Jussi Nieminen maalasivat Idälle maalit ja toinen erä päättyi Lännen noin 6-2 voittoon. Viimeinen erä kulki kahden edellisen malliin ja lopputulos oli matematiikan mukaan 20-2 mutta tuomari julisti lopputulokseksi Lännen voiton 3-2. Reilu tuomari osoitti reiluutensa. Joukkueiden parhaina palkittiin Lännestä Petteri Pokela ja Jesse Johansson sekä Idästä Jyrki Huttunen. Kentän varapäähoitaja Aki Lähteenmäki suuntaa valoheittäjiä ennen perinteisen kaukaloturnauksen alkua Itä-Länsi-ottelun tuomari Jari Mäkinen kertaa reilun pelin sääntöjä Valkoiset Idän maalinsuulla; toisen Itä-Lännen tapahtumien kulku yksinkertaisuudessaan
Makkaran myynti on lännen puolella.... siinä selitys Idän vaimeaan menestykseen toteaa Rytkösen Taru Ensimmäisellä erätauolla juoma maittoi Lännen koko joukkueelle Puffetti toimi, kuumia makkaroita riitti ja kahvi oli Juhla-Mokkaa Toinen erätauko oli Lähteenmäen Akille (musta kypärä) jo yhtä nautintoa. Katso ilmettä! Onnellinen mutta väsymätön Lännen joukkue voiton julistamisen jälkeen. Voittajapokaalia tuulettaa Lännen Petteri Pokela, joka palkittiin myös yksilösuorituksestaan
Teksti ja kuvat: MIKKO NIEMINEN |