|
||
Jokihaarassa
hiihdettiin kuin Lontoon sumussa
|
||
Sunnuntaina Jokihaaran Konttilanmäessä kisailtiin perinteiset kylähiihdot.
Edellispäivän pieni pakkanen ja lumisade vaihtuivat suojakeliin ja lämpötilan
noususta aiheutunut hurja kosteus sai maisemat näyttämään kuin Lontoon
sumulta. Kyläkisojen juontajaksi kutsuttiin keuruulaistunut Pekka Keränen.
Pekka innosti ja kannusti kilpailijoita
ja kehui järjestelijöitä. Talon isäntä oli kasannut lumivuoren
juontajan työpisteeksi. Kasan päällä oli heinäpaali penkkinä ja
lumilapio mikrofonitelineenä. Tunnetusti runsassanaisella miehellä oli
kerrankin paikka jossa hänen puhetulvaansa ei rajoitettu.
|
Konttilanmäki esittäytyy Lontoon sumussa |
|
Jokihaaran
hiihdoissa tavattiin tuttuja ja oltiin mukavasti porukassa Hiihtojen oheistoiminta kiinnosti kyläläisiä.
Konttilan riihen nurkalla Katjan kanttiinin kahvi ja munkki maistuivat ja
isompaan nälkään saattoi maistaa Teuvon grilliherkkuja. Yhdistys päätti syksyllä jakaa vastuuta eri jaostoille. Hiihtokisat
olivat juhla- ja kilpailujaoston ensimmäinen isompi tapahtuma. Jaoksen
vastaava Katja Poikonen on järjestelyissä puoliammattilainen. Ensi vuonna hiihdämme uudelleen. Kukaties kisojen lisäksi Poikosen Teron ideoiman Kuutamohiihdon Petäisjärvillä. Pönttö ja pöllö samalla oksalla. Arvaa kumpi on kumpi. Huomaa istuin ja mikrofoninjalka. Rytkösten perhe kokonaisuudessaan "ladulla"
|
Latumestari Simo Kovasen kelkka kiinnosti Rytkösen nuorta herraa Palosen tulospalvelua onnisti arpajaisissa Anniina Mäkinen viilettää perinteisellä, Poikosen Katariina peesaa.
"Olitte parempia" toteaa pronssipallin Mikko Nieminen. Martti Salovaara saa onnittelut ja Tapani Nieminen seuraa
|
|
Teksti ja kuvat: Mikko Nieminen |
||