PAUNETTI

Ensimmäinen kioskikaraoke
Menestys yllätti

Ensimmäistä kertaa  järjestetty kioskikaraoke Aittakioski Paunetissa sai mahtavan vastaanoton. 

Tyytyväisyys loisti  ihmisten kasvoilta kun todella upea sää suosi tapahtumaa ja  yhdessäolossa ja laulamisessa oli rento meininki. Järjestäjille annettiin kehuja ja toiveet, että ensi vuonna ehdottomasti uudelleen. Ilolla todettiin, että ihmiset osaavat laulaa ja nauttia tilaisuudesta ilman olutta tai muuta alkoholitarjoilua.
Vieraat viihtyivät, maistelivat kioskin herkkuja ja kuuntelivat esiintyjiä. 
Idea Kioskikaraokesta syntyi viime maaliskuun alussa kyläyhdistyksen järjestämällä positiivisen ajattelunkurssiin liittyneellä retkellä Tuurin kylään.
Yhdistyksen johtokunta kehitteli ajatusta kevään aikana  ja hoiti valmistelut ja heti ensimmäisellä kerralla suosio yllätti.
Karaoke on  suosittu harrastus, siksi tilaisuus keräsi laulajia laajalti Jyvässeudulta. Mukana oli myös asianharrastajia, jotka kiertävät karaokepaikkoja ahkerasti.

Keuruulaistunut kylähullu Pekka Keränen avasi tilaisuuden hehkuttamalla jokihaaralaisten taitoja tapahtumien järjestäjinä ja tiedottajina.
Paunetin karaokepalvelun tarjosi heinolalainen, metsurin ammatista viihdetyöntekijäksi siirtynyt Tuukka Haili. Tuukka piti tapahtumaa onnistuneena ja toivoi yhdistyksen rakentavan ensi suveksi pienen lavan kioskille, jotta ihmiset pääsisivät pistämään jalalla koreasti.
Tilaisuuteen oli  haastettu mukaan yrittäjiä. Ensimmäisenä estraadille astui Foliopaino T:mi Maija Niemisen Maija itse ja lauloi rohkeasti Andreen.
Kun peli oli avattu, saapui lavalle toinen toistaan upeampia laulajia. Kunnanvaltuutettujen sarjassa ainut rohkea oli jokihaaralaistunut Sari Rimmi.  
Kioskikaraoke oli samalla Jokihaaran kylän kesäjuhla. Perinteiset pelit kiinnostivat ihmisiä. Kunnanjohtaja Sirpa Rautio kokeili ensimmäisen kerran ketjunheittoa ja menipä kolmen heiton sarjassa ketju reiästä sisään.
Vesa Ström on tuttu mies Jokihaaran kilpailuissa. Vesa heittää tikkaa, ketjua ja hevosenkenkää, ja Vesan osallistuminen loppukesäisin Jokihaaran Olympialaisten 800 metrin juoksuun on jo perinne.
Vesan kova yritys ketjunheitossa jäi tänä vuonna palkitsematta. Vesa oli jaetulla kolmannella sijalla mutta uusinnassa kotikenttäedun turvin Mikko Nieminen pudotti Vesan mitaleilta.

Kuuntele ja katso Sari Rimmin karaoke-esiintymistä
Sarin laulusta taltioidun videon kuulet ja 
näet napauttamalla tästä.

Sirpa Rautio heitti ketjua ensimmäistä kertaa, 
Seppo seuraa tarkkana

KYLÄYHDISTYS kiittää kaikkia tapahtuman tekijöitä, osallistujia ja tukijoukkoja. 
Jokihaara on taas kerran tehnyt jotain mittavan merkittävää.

Teksti ja kuvat MIKKO NIEMINEN

Maija aloitti Andreella, Tuukka Haili sääti tekniikkaa

Maria lauloi upeasti Dirlandaa

Simo Kovasen K-pyörä kiinnosti Royal Enfield-miestä

Katja Poikonen hallitsi lettupannun ja ostajien ruuhkan