JOKIHAARAN KUNNOSTETUN BEACH VOLLEY-KENTÄN AVAJAISET
Keskiviikkoiltana mukavan ja aurinkoisen sään vallitessa kunnostettu
kenttä avattiin
juhlallisesti muttei virallisesti.
Kentän kunnostukseen päästiin Jyväsriihen Virike-hankkeen alaisuuteen
rakennetun EKOTUPA-hankkeen
rahoituksella. Kentän kunnostuksen lisäksi jokihaaralaisten hanke sai
rahoituksen rakennustelineiden,
suppilautojen, agregaatin, akkumoottorisahan, Minnan-laavun opasteiden, Talaksen
piha- ja jääkiekkokaukalon valojen
kunnostukseen. Iso osa hankkeen toimista on jo tehtynä.
Konemusiikki soi kunnes haitarivirtuoosi Taisto Lähteelä valtasi areenan.
Ilmassa oli urheilujuhlan tuntua.
Taiston kurtussa olivat edelleenkin tallessa kaikki toivotut kappaleet ja paljon
muitakin.
Vielä on yksi laulu jäljellä. Alkuun päästyään Taistoa ei tarvitse
yllyttää. Soittaminen on
antamisen ja saamisen suhteen tasapainossa vakuuttaa hän joka kerta kun keikka
päättyy.
Taiston alkusoiton jälkeen päästettiin vt. vapaa-aikasuunnittelija Eeva-Maria
Nousiainen
ääneen kertomaan kunnan terveiset.
Kylänä ja järjestäjänä saimme kehuja ja kunnan uuden strategian
luomiseen toivottiin
myös Jokihaaralta vahvaa panosta.
Lentopallon ylipäällikkö Kalevi Nieminen vastaanotti turnaukseen
osallistuvien joukkueiden
nimiä ja arpoi ottelujärjetyksen.
Monta ottelua käytiin ja voiton vei joukkue nimeltä Kuikka,
jossa pelasivat Janne Koskenkorva ja ja Jani Soikkeli. Hopeaa joukkueelle Keijot
ja Veijot,
pronssia kotijoukkue Jokihaaralla ja ensimmäinen pistesija Kotaperälle.
Railin ja Maijan kanttiinissa oli tarjolla kahvia ja Railin pullaa, makkaraa ja virvokkeita.
Otteluiden loppupuolella haitari-Taisto sai kokoonpanoonasa vahvistuksen,
solistiksi
suostui Eeva-Maria Nousiainen. "Erittäin hienosti meni" kehui meidän
perheen enemmän
laulamista harrastava Maija.
Kalle Salmiselle ja Kimmo Kivelälle onnetar pyllisti oikeaan suuntaan ja nyt
vanhempaankin autoon on mukana turvavarustus.
Jokihaaran Kyläyhdistys kiittää kaikia talkoolaisia, otteluihin
osallistuneita, Taisto Lähteelää,
Eeva-Maria Nousiaista ja aktiivisesti osallistunutta yleisöä.
Tapahtuma vaikka pienempikin on mieluisaa tekemistä niin osallistujille uin
järjestäjille.
Ensi kesänä toivottavasti tavataan isommasti Uuraisten Viikon kylätapahtuman merkeissä.
Terveisin työmies Nieminen