PAUNETTI

 Jokihaarassa opittiin atk-tumpelokurssilla hauskasti uutta  

Hiiren, käden ja silmän yhteistyöstä kaikki lähtee

 

 

 

 

 

 

 

Keski-Suomen maaseutukeskuksen Kehittyvät kylät-koulutushanke ja Jokihaaran pvy järjetsävivät Jokihaarassa vasta-alkajille tarkoitetun atk-kurssin. Kurssille kutsuttiin henkilöitä, jotka tunnustavat itsensä tumpeloiksi. Perjantaina 30.3  kokoontui intoa puhkuva reilun kymmenen hengen ryhmä Kylätalolle tutustumaan atk:n ensiaskeliin.
Koulutuksesta vastaava tiimi Timo Parkkonen, Jussi ja Mikko Nieminen kasasivat talolle kuuden tietokoneen kokonaisuuden. Koneista osa on melkein museon joutavaa tavaraa mutta on mukana pari uuttakin myllyä.
Vasta-alkajille koneeen megahertseillä ei ole hurjasti merkitystä, riittää kun laitteessa pyörii Windows 95/98.

Ensimmäisellä kerralla harjoiteltiin koneen oikeaoppista sammuttamista ja hiiren käyttöä. Hiiren liikuttelu ja kaksoisklikkaus on ensikertalaiselle hämmentävä kokemus.
Kurssin tavoitteena on antaa osallistujille perusteet ja rohkaista tietokoneen käyttöön jatkossa.
Toisella ja kolmannella kerralla harjoiteltiin Windowsin apuohjelmilla piirtämistä, tekstinkäsittelyä ja laskimen käyttöä. 
Leikepöydän käyttö ja ohjelmasta toiseen siirtyminen on opittu.
Työn tallentaminen kiintolevylle ja disketille on jo tuttua homaa samoin työn hakeminen levyiltä.
Koneen boottaaminen käy tarvittaessa.
Koulutustiimi kiittää jo tässä vaiheessa tukijoitamme  Marja Kovasta, Veikko Hokkaa ja Pekka Kerästä laitteiden lahjoituksesta sekä Keskisuomalaista koneen lainauksesta.   

 

Koneet kasassa ja oppilaat innolla hiiriharjoituksen
kimpussa

Kurssi jatkuu seuraavasti:

Perjantai           20.4.2001  klo 18 - 21
Sunnuntai           22.4.2001 klo 12 - 16
Mahd. yksi kerta yläasteen atk-luokassa

Jatkokurssi suunnitteilla

Kurssin alustava ohjelma

Kiitokset:
Marja Kovanen
Veikko Hokka
Pekka Keränen
Keskisuomalainen Oyj

 

Kursilla mukana:

Leila Saikkonen, Kaija Penttinen, Pekka Hannunen, Urho Niininen, Jukka Haaparanta, Timo Parkkonen, Maija Nieminen, Tomi Penttinen, Sirpa Autere-Liimatainen, Aune Rautiainen, Jouka Parkkonen, Suvi Nieminen, Tuovi Leminen, Jaana Olkkonen ja Timo Liimatainen.