|
Kävelyklubin 1-vuotis luontoretki Sorvasen lintutornille Päivän kysymys: Mikä on kieppi? vastaus napauttamalla tästä |
Kävelyklubin tämänkertainen lähtöpaikka oli Keski-Suomen katolla. Lahomäki on maakunnan kolmanneksi korkein mäki (n. 250 m) "eEräsopas" Jukka Mattila kertoi Manulle löytäneensä Kultarinnan tässä oikalle jäävässä koivikossa. Vaikka sade kasteli metriä korkean heinikon ja mies oli kuin uitettu rotta, oli onnellinen olo. Talitiainen oli vallannut tämän pöllön pöntön Sorvasen lintutorni oiva paikka etenkin vesilintujen seurantaan Vili-koiralle paikalleen jääminen oli suuren hämmästyksen aihe. Yleensä tuo Arja vie eikä meinaa "Oikeaoppinen" Aku-Ankkanuotio. Eräsopas Jukka oli tornissa niin työmies pääsi ihan ite tekemään nuotion. Jukan nokipannussa valmistui taas kerran erinomaiset kahveet isollekin porukalle
Sorvasen-järven keskimmäinen putama on tähän aikaan melko lohduttoman näköinen. Paikalla tavattiin iso-kuovi ja joutsenpari. Taulakääpä ja siitä saatavaa tulusta ihmettelee Oili Kotka Piikivi ja tulirauta. Tallaiset ne oli meillä kotona Karstulassa Uutta tietoa taulakääpä ja tulus oli Hännisen Jarmollekkin Jukan työnäyte tuliraudan ja piikiven ja tuluksen yhteistyöstä Siellä se on, tuluksen kyljessä pieni tulen poikanen, joka tuohen palasella ruokkimalla kasvaa kunnon liekiksi Eräsoppaan luontotietotuokiossa opittiin tunnistamaan kotipiirin yleisimpiä lintuja Nuorille lintuharrastajille Sorvasen torni oli erityisen kiinnostava paikka. Nuorista löytyi tällä kerralla myös parhaat lintutietäjät. Vain yksi väärin 21 linnun kuvatunnistamisessa. Makkaratulilla ennätysmäärä keppejä. Tämän kertaiselle retkelle osallistui 21 kävelijää. Retkellä opeteltiin tunnistamaan myös lintujen ääniä CD-soittimen antaman äänen perusteella. Kannettava laite edusti korkeinta mahdollista HiFi-tasoa. Sen ääni kuullosti niin hyvälle, että urosteeri pyrähti yläpuolellemme koivun latvaan tarkistamaan missä se kilpakosija suhisten keikistelee. Retkellä havaitut
lajit: Laulujoutsen, teeri, iso-kuovi, tiltaltti, peippo,
mustarastas, punakylkirastas, metsäviklo, talitiainen, korppi, laulurastas,
punarinta, taivaanvuohi ja närhi. Tulukset Piikivi, tulirauta ja taula Taula tulee koivun taulakäävästä. Käävän sisäosan nahkamainen kerros käsitellään koivulipeässä pehmeäksi kuin kangas. Nykyään on saatavana magnesium-tuluksia Tässä Jukan hieno otos helmipöllöstä.
|