Jokihaaran verkkopalvelu
PAUNETTI
 

Jokihaaran Kävelyklubi Multamäen luontopolulla 6.1.2009

Multamäen luontopolku sijaitsee noin 4 km Peurungan kuntoutuskeskuksesta pohjoiseen. Tie kulkee Finninkylän kautta. Polku on noin kolme kilometriä pitkä ja maastoltaan vaihtelevaa ja korkeuseroa lähtöpaikan ja huipun välillä satakunta metriä.

Multamäen nousuissa pulssi kohoaa vaikka kiiruhtaisi hitaastikin

Tähän haapaan oli pesiytynyt lintuyhdyskunta. Näkyvällä puolella ainakin kolme pesäkoloa ja takana yksi.

Mukavan leppoisa talvikeli salli retkeilijöiden ihastella mahtavia näkymiä 

Sen verran punaista päällä ettei hirvenä ammuttaisi

Luontopolun varrella on kolmisenkymmentä opastaulua

Tässä edellisen opastaulun kertomaa... metsän lumituhoja

Huippu on saavutettu, paikalle olivat retkeilleet myös Peurungassa vierailevat venäläisturistit, tosin konevoimalla

Oili ja Jukka katsastavat kuinka alas se Peurunka-järvi jäikään. Reilu sata metriä on tasanteen ja Peurunkajärven pinnan korkeusero 

Näkymä Multamäen rinteen nuoreen männikköön

Venäläisturistien moottorikelkkasafari starttaa eteenpäin

Multamäen luontopolku on varustukseltaan huippuluokkaa. On kota ja laavu, ulkohuussi ja löytyy valmiita polttopuita. Turhaan raahattiin jokihaaralaisia klapeja kassillinen 

"Eräsopas" Jukka Mattila tarkkailee veden kiehumispistettä vasemmassa kädessään nokipannua varten erikoisvalaisin 

Nokipannukahvi on sellaista herkkua, että jokaiselle  maistui

Kahvit on juotu, makkarat odottavat vuoroaan

Sisällä kodan lämmössä unohtui kokonaan ulkopuolinen maailma. Sää ulkona oli kahvihetken aikana muuttunut vihmovaksi lumituiskuksi. Onneksi tälle porukalle mikään keli ei ole este liikkumiselle. 

Multamäen huipulta tullaan alas näitä portaita. Talvisaikaan kunnossapitoa ei ole joten hieman varovainen kannatta olla. Askelmia huipulta alas on kuulemma yli 300 kappaletta. Hänninen

Jos Multamäen lenkin kiertää myötäpäivään on vastassa tämä Multamäki-figuuri. Vasemmalla näkyvä rakennus on Laukaan leirikeskuksen Katvela, missä on aktiivista leiritoimintaa koulujen hiihtoloman ja kesäloman aikaan. "Ja sitten uimaan" toteaa Salosen Manu ja panee Ruotsin armeijan nokialaiseen vauhtia.

Kuvat ja teksti työmies Nieminen