PAUNETTI 
JOKIHAARAN VERKKOPALVELU

Jokihaaran Kävelyklubi 
Talkoovuoren luontopolulla ja Miehinkäisen lintutornilla 17.10.2010

Opastaulu antaa yleistietoa luontopoluista ja jokamiehen oikeuksista

Jukka ja Airi tutustuivat taulun kertomaan tarkasti

Vili vei Kallen korkeuksiin

Vesistö ylitettiin siltaa myöten

Sillan kansirakenne oli turhan harva Vili-koiran tassuille, Kalle kantoi ylitse synkän virran

 

Taulu kertoo alueella suoritetun metsänhoitotöitä viime vuosikymmenillä

Polulla käynti kertoo, että Yläkerran Ukko suoritti menneen kesän aikana rajulla kädellä myös täällä metsän harvennusta ja paikoin aukotusta

Reitin noin 20 opastaulua antavat hyvän käsityksen millaisessa luonnossa liikutaan

Siellä se puro liplattaa, muutaman kymmenen metriä alempana 

Kalliovajoama on vaikuttava näky

Puroluonto olisi varmasti parhaimmillaan kesäaikaan

Veden vauhti kiihtyy kun maaston korkeuserot lisääntyvät

Muutaman asteen pakkanen oli tehnyt puron varrelle jäätaidetta, saas nähdä mitä on tammikuussa jos pakkasta on yli 30 astetta

Lunta maassa ja lehtiä puussa, ei ihan jokavuotinen syksyn malli

Karu on kuusen kasvualusta mutta niin on liki kuution juntikaksi kasvanut

Virtaava vesi elää, kahta täysin samanlaista peräkkäistä kuvaa ei ole

Penkki mallia naturelli, tarvikkeet nauloja lukuun ottamatta luonnosta

Uusi kuva jäätaiteesta

Miksi puro tähän paikkansa valitsi, mutkia on matkassa ennenkä vedet ovat Pohjanlahdessa ja Itämeressä

Tässä luolassa jo hätätilassa pystyisi sadetta pitämään

Jukka yritti ja yritti, ei kuultu blumsps-ääntä. Kamera säilyi kuivana.

Vedellä on monta olomuotoa, liikkeessä se on elävä, jäätyneenä kaunis kuin koru ja lumena mitä mainioin routaeriste

Jukka tiesi, että varpushaukka on tämän pesän omistaja. 

Maaston tasaannuttua puron lorina muuttui solinaksi 

ja liike oli selvästi hitaampaa

Äkkiä vilasten näytti kuin helmipöllö kurkistaisi puunkolosta

Luontopolun ensimmäinen lampi on Päijänne

Kauempaa katsottuna näytti, että pienet aallot liplattavat mutta jäässä oli lammen pinta

Likolampi on kirkasvetinen, taulu kertoo PH:n olevan 4,9 eli vesi on kalmakirkas siis kuollut lampi. Aamun usva laskeutui lammen ylle ja teki näkymästä harsomaisen höperön

Rannan ojitettu metsä kuvastui lammen pintaan. Likolammessa ei ollut jääkantta

Hieno tekninen ratkaisu pöntön ripustuksessa ja huomiota kiinnitti myös etulevyn lukitussalpa 

Näkymä Miehinkäisen-lammelle lintutornista. Miehinkäinen on bongaajien Paratiisi keväällä

Tornissa "Eräsopas" Jukka tähyili ohi lentäviä käpylintuja

Manu ja Airi pysyttelivät maan kamaralla molemmat jalat tiukasti suoturpeessa

Taas kerran on Aku Ankka-nuotio syttynyt, Manun nuotiotarpeet on varma nakki saada nokipannu porisemaan ja makkarat tirisemään

Jukka ikuisti nuotiopaikan. Kotaperällä kun oltiin niin nuotiopaikka muistutti kotaa

Tuli on kuin liikkuva vesi, ei sekuntiakaan samassa muodossa

Talkoovuoren ja Miehinkäisen lintutornin luontopolkujen yhteinen huilipaikka on lähellä parkkipaikkaa. Leiritarvikkeiden kuljettaminen nuotiolla ei tuota tuskaa

Vili-koira tarkisti retken jälkeen vieläkö merkit ovat tallella

Kalteenmäen tilan vanha kokokivinavetta on komian näköinen

Aittarakennus on pitempi kuin nälkävuosi

Manu tiesi, että tältä paikalta on juhlavat näkymät ja oikiassahan hän oli. Kiiskilänmäen näkötorni häämötti horisontissa

Paljon isompia peltoja kuin Jokhoarassa

Kuvat ja teksti työmies Nieminen