PAUNETTI
Kanoottiretkellä Nauttiaisella

16.6.2009

"Eräsopas" Jukka Mattila kertoo kanoottien ja kajakkien käyttöön liittyvistä asioista

Turvalliseen vesillä liikkumiseen kuuluvat kelluntaliivit

Melontaretken priifinki aluillaan

Tällä tavalla kanoottiin siirtyminen tapahtuu turvallisesti ja vaatteet pysyvät kuivina

Kanoottia liikutellaan yksilapaisella melalla. Peräpäässä istuja määrää suunnan ja etummainen vauhdin

Kävelyklubin kanoottiretkelle lähti 17 asianharrastajaa ja saman verran palasi. 

Inkeri näytti, että oppi meni perille ja kanoottiin meno välinettä kaatamatta.

Koivuset ja Mattilat lähdön hetkellä

Kahden hengen kanootti oli hieman kiikkerämpi kuin taustan kolmonen 

"Nauttiaisen  regatta". Tätä ei ole aiemmin näillä vesillä nähty

Kuuselan herrasväki  Olli, Veikka ja Inkeri vesillä

Ruotsinsuomalainen Viljo Korhonen hämmästeli rannalla seitsemän kanootin ohimelontaa

Uintiharrastajan kukkapurkki

Aale Tynnin "Kaarisilta"  tulee mieleen tästä Nauttiaisjärven pienen saaren ja mantereen yhdistävästä erikoisuudesta

Alkukesän luonnonvoimien aikaansaannoksia. Rantapuut ovat heikkoja pohjoisen puhaltaessa

Metsäviklo pesii Kangastien puoleisella soistuneella maalämpäreellä 

Jakokunnan nimetön saari toimi retken taukopaikkana. Kuoviemo hätäili pesänsä puolesta. Leiriydyimme kuitenkin saaren pohjoispäähän jolloin kuovi pääsi rauhassa jatkamaan haudontaansa.

Jouko löysi tukevan nojan ja sammalmätäs ilman keltiäisiä tarjosi mukavan paikan istuskella

Nokipannukahvi on kiehautettu ja säikäytetty lähdevedellä. Kahvin selkiintymistä odotellessa oli aikaa paistaa makkarat ja kerrata Jokihaaran mittavimmat kuulumiset.

Jukka ja Tuulikki muikistelevat tyytyväisinä luonnon keskellä, asumattomassa saaressa 

Arjan ja Joukon yhteistyö toimii, Arja paistoi makkarat ja Jouko oli hyvänä tukena.

Hyvältä näyttää, ei pala eikä paistu. Hitaasti hivuttamalla makkarasta tulee sisältäkin kuuma ja ulkokuori vain ruskistuu. Oikein tulee vesikielelle kun katselee ja miettii kuinka hyvää ja terveellistä sinapin kera maistuivat.

Kuin tilauksesta yläkerran ukko sulki vesikranat kolmeksi tunniksi eikä kastellut retkeilijöitä.

Rantautuminen Hankalanniemeen on alkanut

Retki on onnistuneesti päätöksessä. Aika suunnitella uutta ja erilaista retkeä.

Kuvat ja teksti: Mikko Nieminen