PAUNETTI 21.3.2010 |
"Liian aikainen herätys" totesi jäsen Arja. Hieman pilvinen ja utuinen aamu mutta kuin tilauksesta latutamppari tuli reitiltä pois kun me menimme. Latu oli parasta mitä tänä talvena on sivakoitu. Laitettiin varulta Rexin 2-8 pakkasasteen purkkipitoa reilusti ja mukavasti menivät vastaisetkin. Jäsen Airi oli tulkinnut ohjeistuksen P-paikalle hieman väärin ja odotellessa saimme ihmetellä nykymenoa, mikä on muuttanut käytänteitä myös Puolustusvoimissa. Ei silloin ennen tavaroita jätetty hujan hajan. Vaikka ilmavaara olisi yllättänyt tien päällä niin järjestys säilyi. Polkupyörästä ja kivääristä huolehdittiin kuin vaimosta tai tyttöystävästä.
Ilmavoimissa 1974 varusmiespalveluksensa suorittanutta työmiestä hämmästytti Ilmavoimien jalkaväkikaluston määrä ja niiden vähemmän sotilaallinen järjestys
Hornetteja halutaan muttei pidetä huolta edes Helkaman Oivasta
Siihen se on jätetty Draken könälleen kun on saatu mukamas tehokkaampia pelejä. Draken oli niin umpialumiinia, että matalalento männikössä teki aukkoa nopeammin kuin Wigrenin Ponsset
"Eräsopas" Jukka ja tuulta halkova sukkula-asento
Niemelänahon torppaan ei päässyt aikanaan kuin polkua tai vesitietä pitkin
Niemelänahon torpan sauna on siirtynyt tasa-arvoon. Mikä ihmeen 150?, järjestysnumero hallinnoijan rakennuskortistossa
Niemelänahon torppa on Puolustusvoimien henkilökunnan käytettävissä virkistäytymiseen
Talven parhaat hiihtoladut ja luistossa löytyy. Airia ja Arjaa hymyilytti vaikka matkaa oli takana jo monta kilometriä
Näkymä Peuraniemen laavulta etelään, taustalla häämöttää "Miljoonasauna"
Perinteiseen tapaan luontoretkellä maistellaan Juhlamokkaa nokipannusta ja "mustennetaan" makkaroita avotulessa
Jukka löysi tervasta ja upouudella Fiskarsin pikkukirveellä syntyivät hyvät nuotiotarpeet
Senja ystävineen säästyi tulien teolta ja tarjottiinpa heille tilkkanen "Nokipannu hyvää". Nuotiopiiri on luontoretkien kohokohta. Aurinkokin pilkisti esiin kun lähdimme viimeisille kilometreille. Se oli Häkkisen Mika, joka pyyhkäisi kaksi kierrosta siinä missä myö muut yhden.
Tämän "hotellin" täysihoidossa työmies Nieminen vietti noin 200 yötä 1973-1974. Kolmannen kerroksen kolmas ikkuna oikealta oli paikka missä aamuja laskettiin ja odoteltiin toukokuun 10 päivän aamun "Ohi on"-laulua radiosta, mikä sitten jostain kumman syystä jäi sillä kertaa tulematta. Vääpeli Pekka Hokkanen ja yliluutnantti Jukka Korpikoski pitivät Itärannan varusmiehet tiukassa ohjesäännön mukaisessa järjestyksessä.
Tässä rakennuksessa tarjoiltiin
aamupala, päivällinen ja iltakahvit. Nykyään tiloissa toimii
Ilmavoimien soittokunta Kuvat: työmies Nieminen |