Harri Tapperin esipuhe Raimorin ensimmäisessä kirjassa Ketjut löysäsllä…. enkä kiristä

Keskisuomalaisten pilkkakirves 

Uuraisten pitäjän Jokihaaran kylä säilyi ehjänä pitkään. Kun 1960 olin siellä kansakoulunopettajana, kylä vielä toimi. Siellä oli maanviljelyksestä ja pienviljelyksestä elantonsa saavia taloja. Jokihaaran Saha sirkkelöi. Kylässä oli kaksi kauppaa, posti ja korvontekijä.

Urheiluseura toimi ja Hankalan tanssilavalla Lähteelän Väinö poikineen narautti tangot. Kylä ei kuitenkaan ollut varakas, paremminkin se vaikutti köyhyyden herkistämältä. Perheissä oli paljon lapsia ja väki kulki heikoissa vaatteissa. Mutta jokainen näytti olevan toisenlainen kuin toinen eli sydänmaisten kylien arvokas kulttuuriominaisuus, persoonat, elivät vielä.
Koululaiset olivat antaneet tekonimiä toisilleen. Eräs eloisa tyttö oli Rusina. Pojissa oli Savustettu ja toinen oli Tosi. Muuan miellyttäväkasvoinen poika oli ristitty Karvaksi ja häntä myös Hiukseksi kutsuttiin.

Kevättalvella huomioni kiinnittyi erääseen hiukan rauhattomaan poikaan. Hän tuhisi itsekseen, piirteli etevästi, mutta suttuisesti. Kun lähetin piirrokset pitäjän kulttuurikilpailuun, ne voittivat. Pojan kirjoituskin oli poikkeavaa. Siinä näytti olevan vain joka toinen kirjain. Kirjaimet olivat kuin kahvin papuja ja sanat lyhyitä kuin Kiinan kielessä. Pian opin lukemaan hänen kirjoitustaan.

Harrastimme silloin 'Rakentavan toiminnan kilpailua'. Siihen kuului hiihtoa, henkiset kilpailut ja hymypoikatoimistakin oli jokin pisteitys. Toimittamaamme lehteen tämä erikoisesti kirjoittava poika sepitti seuraavan Hiihtäjien Marssin:

Sauvat ne naksavat hiihtäjät jaksavat
Hanget ne karskuvat korvissa narskuvat
Hiihtäjä hiljene: Vieras on kärjessä!

Mielestäni viimeisillä riveillä oli eritoten tarkka, humoristinen huomio. Tämä huomioitsija oli Raimor. Pyysin häntä kirjoittamaan säkeistön lisää, mutta hän muutti rytmin.

Valmistuttiin näet koulujen välisiin kilpailuihin Kyynämöisille. Oli kova pakkanen. Olin kellomiehenä. Raimor lähti ensimmäisten seassa ja sijoittui kymmenen parhaan joukkoon. Hän tuli höyryävä karvalakki päässään kuin rohkaisemaan minua ja sanoi: 'Me voitamme, sillä Tosi on nyt taipaleella'. Yritin saada Raimorin sisälle mehulle ja hernerokkaa syömään, kun pelkäsin vilustumisia. Mutta hän ei lähtenyt, hän oli sosiaalinen ja halusi aidosti kokea kotipitäjälleen ominaisen tunnelman.
Pidin avoinna myös Jokihaaran piirikirjastoa. Raimor tuli sinne vanhemman veljensä kanssa lainaamaan Wälskärin kertomuksia. Minä sanoin, että 'eikö tämä ole liian paksu kirja teille.' 'Emme me tätä itselle lainaakaan, vaan Laurille. Lauri on kuusivuotias ja osaa hyvin lukea sisältä.'
Raimo Ensio Riihimäki on syntynyt lokakuun neljäntenä 1948. Isä oli Jokihaaran sahan koneenhoitaja Otto Riihimäki. Hän oli Karhumäen veljeksille jotenkin sukua. Äiti oli Sylvi ja hän oli Tarmo Mannin 'suora serkku'. Perheeseen olivat lapset syntyneet seuraavassa järjestyksessä: Pentti, Raimo, Airi ja Lauri. Pentti oli etevä kirjoittamaan ja Airi oli lausujana edustajamme kulttuurikilpailuissa.

Laurista tuli myöhemmin oikein erikoislahjakas' koulussa ja hän kirjoitteli novelleja lehtiinkin. Hän kuitenkin on nyt jo joukostamme poissa. Isän kuolema vuonna -61, Raimon ollessa 13-vuotias järkytti voimakkaasti, mutta pakotti vanhemmat pojat ottamaan vastuun perheen tulevaisuudesta.

Tapasimme Raimorin kanssa vuosien tauon jälkeen Keskisuomalaisen lehtitalossa, kun tätä kirjaa suunniteltiin. Hän kertoi edelleen harrastavansa urheilua. Olimme toisistamme tietämättä osallistuneet samaan Finlandia-hölkkään. Totesimme yhdessä myös, miten Jokihaaran kylälle oli käynyt. Useat sen monilapsisten talojen savut olivat sammuneet. Saha oli lakannut toimimasta, Hankalan lava kasvoi koivikkoa ja koulukin oli toisessa tehtävässä, kun toimi nyt mehutehtaana.

- Kyllä koulunkäynti oikeastaan oli minulle tervanjuontia, Raimor tunnusti. Ehkä se johtui siitä, että meidänkin talo oli yhden öljylampun talo. Ja taisi minun mielikuvitukseni jo juoksennella muualla. Piirustustunneista kuitenkin tykkäsin. Isä ymmärti minua sillä lailla, että toi kaupasta tukun puotipaperia ja sanoi: Piirrä, Raimo! Isä oli tilannut kotiin myös Viikkosanomat ja niissä oli Kari Suomalais-piirroksia.

Aika aikaisin minä lähettelin piirustuksiani Amerikkaan eräälle aikakausilehdelle. Ne lupasi hirmuisia summia. Eivät koskaan julkaisseet, mutta vastasivat kirjeellä joka kerta. Kun olin 16-vuotias, niin Apu-lehti otti töitäni, samoin Uusi Maailma ja eräät muut aikakausijulkaisut. Armeijassa toimitin Ruotuväkilehteen sarjakuvaa. Raskaasta päästyäni piirtelin freelanssarina Keskisuomalaiseen. Vuodesta -74 olen ollut vakinaisena.

Raimo Riihimäki piirtää jokaista Keskisuomalaisessa julkaistua kuvaa kohti yleensä kolme neljä muuta. Näistä lehti voi valita. Raimor on ahkera, nopea ja vireä. Yhden piirroksen tekemiseen kuluu runsas tunti. Mutta piirtäminen on vain osa työtä, taustalla tarvitaan mietintäaikaa. Usein piirrostesi maisemana on lapsuuden kylä, mutta ovatko henkilöt
-       Useat lähdöltään ovat. Tietysti on tapahtunut jalostumista, ja olen täydentänyt. Ihmiselämä kaikissa kiekuroissaan on mukana, mutta samalla yritän henkilöilläni antaa kuvaa koko yhteiskunnasta. Yleisin piirtäjien käyttämä henkilö on Veronmaksaja. Hänellä on lappu kaulassaan ja hän on kumarainen. Mutta Raimorin Veronmaksaja ei ole lyöty, nasevalla lohkaisullaan hän selvittää asian.

Piirroksissa esiintyvä viiksekäs Uolevi on merkonomiperhettä. Luonnollisesti on maanviljelijöitä, ja maajussien mahan koko näyttää olevan suorassa suhteessa varakkuuteen. Kaupunkikuvissa esiintyy puliukkoja ja siinä määrin kuin heitä yhteiskunnassammekin on. Jyväskylälle yliopistokaupunkina sopii, että mukaan on otettu oppineita ja opiskelijoita heille soveltuvin aprikoinnein.
- Minä saan lukijoilta runsaasti palautetta. Useimmiten se on myönteistä, mutta joskus niin kipakkaa, että lehti on ollut helisemässä ja on jouduttu käyttämään selitystä: 'Tämähän on taiteilijan näkemys.' Kutvosta ei kuitenkaan ole moittinut kukaan.
-       Mikä on Kutvosen salaisuus?
- Kutvonen on jonkinlainen kylähullu, mutta ei hän ole tyhmä. Hän on itsepäinen suomalainen, jota eivät muotivillitykset kaada. Hän ottaa. kantaa ja Kutvonen on realisti. Tuntuu kuin lukijat nauttisivat: Kukaan ei pysty kukistamaan suomalaista miestä. Mielestäni hän on tarpeellinen muuttuvassa maailmassa.
Meidän on puhuttava myös tekstistä. Sehän on toinen puoli pilapiirtäjän tehtävää. Aika paljon rakennat siihen. Käytät pitkiäkin selitteitä ja leikittelet sanoilla. Joskus näytät halkaisevan sanan ja lohkaiset ajatuksen. Sitten ryhmittelet palaset uuteen järjestykseen.
-       Ytimeen ei pääse kuin halkaisemalla. Pitää myös nähdä syy ja sen tuottama seuraus. Mutta aina en erittele. Joskus pelataan vain vaistolla. Halusimme vielä kartoittaa piirtäjän olemusta. Mikä hän oikeastaan on? Onko hän pilkkakirves? Jos on pilkkakirves, niin silloinhan hän erämiehen tapaan lyö laikut puihin, tekee valtauksen.
-       Paremminkin hän hahmottelee alueen.
-       Onko hän kirveillä heittäjä?
- Saattaa olla, vaikka varsinaisesti en tunne osoittavani ketään. Mutta eikö esimerkiksi paksunahkaisuudesta voisi piirtää. Varsinaisesti en moiti tätä yhteiskuntaakaan, mutta irvistelen kyllä jo katumaksulaille. Minusta Suomi on hieno ja toimiva demokratia, senkin tautta, kun sietää piirtäjät.
Sen olin valmis myöntämään. Minusta piirtäjä muistuttaa myös tiedustelijaa, joka ensimmäisenä nostaa päänsä kalliolohkareiden yli ja sanoo muille, millaiselta maailma näyttää.

Harri Tapper